Silmien väsyminen

post thumb
by tehnyt Sanni/ on 25 Oct 2021

Silmien väsyminen

Silmien väsyminen on melko yleinen vaiva, josta moni kärsii aivan turhaan. Silmät voivat väsyä monesta eri syystä. Usein taustalla on pitkäaikainen näyttöruudun tuijottaminen, kova tuulinen ilma tai koneellinen ilmastointi. Käymme läpi eri syitä silmien väsymiseen sekä kerromme joitakin vinkkejä siihen, miten väsyneitä silmiä voi hoitaa tai miten voi ehkäistä niitä tilanteita, joissa silmät helposti väsyvät tai kuivuvat.

Silmien väsyminen johtuu usein ruudun tuijottelusta

Silmät väsyvät monestakin syystä. Tavanomaisin syy on pitkäkestoinen ruudun katseleminen. Ruudulla tässä tarkoitetaan tietokoneen, tabletin tai puhelin näyttöä. Monen työ vaatii päivittäin pitkäaikaista tietokoneen käyttöä, mikä johtaa helposti siihen, että silmät alkavat väsyä. Silmille pitäisikin tarjota taukoja eli kohdistaa katse useamman kerran tunnin aikana pois ruudusta jonnekin muualle esimerkiksi ikkunasta horisonttiin.

Mikäli tietokoneen ruutua tuijottaa koko työpäivän ajan ilman kunnollisia taukoja voi käydä niin, että illalla silmät ovat todella väsyneet. Väsyneet silmät oireilevat usein ikävänä kutinana, ärtymisenä, kirvelynä tai jopa päänsärkynä. Mikäli tällaisia oireita tulee, kannattaa tarkastella omaa tietokoneen, tabletin ja puhelimen käyttöä, koska ne saattavat olla ainakin osittain syypäänä näihin oireisiin.

Silmät väsyvät tuulisella säällä

Silmien väsyminen voi johtua myös säästä. Moni on huomannut, että tuulisella säällä silmät kuivuvat ja väsyvät. Tuolloin silmien kuivuminen saa ne vetistämään ikävästi. Silmien kuivumista tuulessa voi lieventää esimerkiksi käyttämällä ulkona aurinkolaseja. Ne suojaavat silmiä hieman tuulelta. Mikäli silmien kuivuminen ja väsyminen tuulisella säällä on kovin ikävää ja oireet voimakkaita, voi ulkoilun jättää sellaisella säällä tekemättä.

Silmien väsyminen voi johtua myös koneellisesta ilmastoinnista. Moni kärsii silmien väsymisestä toimistotiloissa. Usein toimistoissa on koneellinen ilmastointi, joka toisilla kuivattaa ja väsyttää silmiä. Tuolloin ratkaisua voi hakea esimerkiksi hankkimalla tiloihin ilmankostuttimen, joka voi helpottaa silmäoireista kärsivien tilannetta tai jopa hävittää oireet.

Muita syitä silmien väsymiseen

Silmien väsyminen voi johtua myös vääränlaisesta valaistuksesta. Jos silmät joutuvat tekemään kovasti töitä näkemisen eteen hämäryyden takia, niin silloin kannattaa lisätä valaistusta, jotta ne eivät väsy liiaksi. Parantamalla olosuhteita silmille miellyttävämmäksi voi tilannetta helpottaa paljon. Sen jälkeen voi taas pelailla pleikkarilla, käväistä pelaamassa galaksino.com live-kasinolla tai lukea e-kirjaa tabletin näytöltä. Riittävä valaistus auttaa silmiä jaksamaan paremmin.

Myös jotkut sairaudet voivat näkyä silmissä niiden väsymisenä. Tällaisia lääkärin avulla hoidettavia silmäoireita ovat esimerkiksi kuivasilmäisyys tai piilokarsastus. Myös silmälasien tarve saattaa oireilla silmien väsymisenä. Näiden oireiden takia olisi näöntarkastus myös hyvä tehdä. Tällaisessa tilanteessa oireet häviävät, kun otetaan käyttöön sopivat silmälasit tai piilolinssit.

Silmien väsyminen, mikä avuksi?

Silmien väsymistä ja sen myötä aiheutuvia oireita, kuten kutinaa ja silmien kuivumista voi hoitaa hakemalla apteekista tai optikolta Systane silmätipat. Niiden avulla oireita voi lievittää hyvinkin paljon. Silmätipat kulkevat mukavasti mukana käsilaukussa tai repussa. Sieltä ne saa helposti käyttöön, kun tilanne sitä vaatii. Tippojen käyttäminen on helppoa ja ne pystyy laittamaan hyvin itsekin.

Silmien väsymistä voi lievittää myös riittävällä levolla. Keho, mieli ja silmät tarvitsevat riittävästi lepoa vuorokauden aikana. Hyvät yöunet tekevät myös silmille hyvää. Kesken päivän voi sulkea silmät vaikka viideksi minuutiksi ja tarjota samalla itselle pieni lepohetki.

Silmien väsyminen voi siis johtua monesta syystä. Silmien väsymisestä ei kuitenkaan tarvitse liiaksi kärsiä. Jos huomaat silmien väsymisestä johtuvia oireita, kannattaa ensiksi miettiä, mistä ne voisivat johtua. Kun oireen juurille pääsee, voi lähteä pohtimaan ratkaisuja vaivojen karkottamiseen. Oireiden ollessa pahoja ja jos kotikonstit eivät auta, niin kannattaa kääntyä lääkärin puoleen. Hän auttaa tarvittaessa eteenpäin silmälääkärille.